Tervetuloa sivuillemme!
Pakkasen kennel on kasvattajanpolkunsa alussa. Kennelnimi on myönnetty heinäkuussa 2006 ja ensimmäinen suomenlapinkoiran pentue syntyi saman vuoden marraskuussa. Asumme maaseudulla Nurmijärvellä ja koiramme asuvat kotona kanssamme, perheenjäseninä. Koiramme ovat ns. sisäkoiria, mutta saavat ulkoilla aidatulla tontillamme vapaasti niin paljon kuin haluavat.
Suomenlapinkoirista kiinnostuimme 2000-luvun alkupuolella. Etsimme itsellemme koiraa, joka näyttäisi ja tuntuisi koiralta, olisi säänkestävä ja jonka kanssa tarvittaessa voisi harrastaa harrastamisen arvoisia asioita. Jotenkin eksyin suomenlapinkoiria harrastavien seurojen kotisivuille, ihastuin näihin valloittaviin koiriin ja siitä syntyi ajatus suomenlapinkoiran hankkimisesta perheeseemme. Myöhemmin kiinnostuin myös lapinporokoirista ja niin laumaamme liittyi ensimmäinen lapinporokoiran narttupentu toukokuussa 2008 ja toinen narttupentu kolme vuotta myöhemmin.
Ajanmittaan mielessäni alkoi muodostua ajatus kasvatustoiminnasta, sillä suomalaisten eläinrotujen säilyvyys on aina ollut sydäntäni lähellä. Kasvatustoimintani on pienimuotoista kotikasvatusta ja pennut kasvavat kotonamme tottuen kodin arkiaskareisiin ja ihmisten tekemisiin pienestä pitäen. Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasopimuksen, olen myös Kennelliiton ja rotujärjestömme jäsen.
Toivon pystyväni kasvattamaan ensisijaisesti terveitä, reippaita ja iloisia perhekoiria, jotka silti pystyisivät tarvittaessa toimimaan niiden alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaisesti.
Pennut luovutan uusiin koteihinsa tunnistusmerkittyinä (siru) ja eläinlääkärin tarkastamina. Pentujen mukaan annetaan myös kirjalliset hoito-ohjeet ja pentupaketti.
Yhteystiedot:
Riikka Pakkanen
Syvänojantie 140
05450 NUKARI
(Nurmijärvi)
p. +358 405352022 (yhteydenotot puhelimitse mielellään klo 18:00 jälkeen)
e-mail: riikka.pakkanen @ gmail.com
(poista välilyönnit)
HUOM! Emme anna kuvia virtuaalikennelien käyttöön!
Kaikki sivuston materiaali © Riikka Pakkanen, ellei muuta mainita.
*************************
Viimeisimmät päivitykset:
*Nutun näyttelytuloksia
01.05.2012